Päiväkoti Roinilan pellolle

Aloite tehty:
16.03.2014
Tyyppi:
Kuntalaisaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Ostaessamme tontin Roinilan pellolta vuonna 2010, yhtenä tärkeimmistä kriteereistä oli, että päiväkoti ja jopa 1-2 -luokat olisivat lähellä kotia. Nyt kun päivähoidon tarve on tullut ajankohtaiseksi meidänkin perheessä olen ihmeissäni kuunnellut perheitä puistoissa ja seurannut lehdistä keskustelua Kellokosken päivähoidon tilasta. Olen erittäin huolissani mistä saamme elokuussa päivähoitopaikan joka meile lain mukaan kuuluu?

Ensinnäkin on kohtuutonta se, että Kellokoskella tarjotaan tällä hetkellä ei oota, eli paikkoja ei ole Kellokoskella ja paikan saa hankalan matkan päästä Hyrylästä tai Jokelasta. Ruuhka aikaan erityisesti alle 3-vuotiaiden kanssa kulkeminen bussissa ei ole mitenkään realistinen ajatus varsinkin kun mukana tarvitsee olla rattaat ja Kellokoskellahan ei kulje matalalattia busseja saati että rattaiden kuljettaminen olisi ilmaista.

Toiseksi olen myös kuullut, että kunnalla ei ole varaa palkata uusia perhepäivähoitajia kellokoskelle, mikä voisi auttaa mahdottomaan päivähoito tianteeseen. Ilmeisesti vuonna 2012/13? haettiin 10:tä perhepäivähoitajaa, jotka olisivat toimineet kunnallisina, mutta haku keskeytyi tai peruuntui koska rahaa ei siihen enään ollutkaan.Yksityisiä on jonkun verran mutta vastaan tulee vanhemmille hoitomaksujen suuruus, päivähoidon pituus (8 h) sekä mistä hoitopaikka jos perhepäivähoitaja sairastuu tai hänen mahdollisesti omat lapset sairastuvat tai hän viettää lomaa. Kunta ei ole velvollinen tätä järjestämään.

Kolmanneksi on hämmästyttävää, että alue on kohta rakennettu täyteen eikä yhtä alueen tärkeimmistä rakennuksista ole rakennettu.Sen sijaan kunta rakennuttaa alueelle 21 kpl vuokra kaksioita! Miksei tämä raha olisi voitu laittaa päiväkotiin ja jättää vuokraasunnot myöhemmin rakennettavaksi? Monet vanhemmat kertovat, että ovat jääneet pakonsanelemana kotiin hoitamaan lapsia, mutta menisivät töihin jos kunnallinen päivähoito paikka järjestyisi Kellokoskelta ja varsinkin Roinilanpellolta niinkuin on kaavassa luvattu/mainostettu. Monet kokevat vääryyttä koska tarve on nyt (tai ollut jo useamman vuoden) eikä vasta 10 vuoden kulutttua. 10 vuotta taitaa tulla muutaman vuoden päästä vastaan alueen ensimmäisten tonttien myymisestä! Useat puhuvat alueelta pois muuttamisesta koska se ei vastaa heidän tarpeitaan. Onko kunnalla oikeasti varaa menettää verotuloja ja maksaa äideille, että he olisivat kotona tukien ja miehen palkan voimin? Itse olen myös miettinyt mitä teen työsuhteeni kanssa, joka on Tuusulan kunnassa. Työnkuvani on sellainen, että siihen tuntuu olevan erittäin vaikea saada pätevää henkilöä ja näin meidän tapauksessa Tuusulan kunta menettäisi yhden työntekijöistään.

Neljänneksi tarjolla on pienessä mittakaavassa yksityistä päivähoitoa, mutta kunta ei tue tätäkään vaihtoehtoa (kuten esim. vantaa, helsinki, kerava, hyvinkää, järvenpää) niin, että päivähoitomaksu määräytyisi yksityisessä n. samaan 265 e/kk vaan on n. 50 e/per lapsi lisää hintaa hoitomaksuun. Monille tämä on liikaa varsinkin jos taloudessa on se perinteinen 2 lasta, kolmannestahan saa myös yksityiselle kuin kunnallakin jo huomattavan alennuksen jolloin yksityiselle vieminenkin jo kannattaa.

Viidenneksi olen myös saanut käsityksen, että Roinilan päiväkoti olisi korvaamassa Kellokosken sekä Impilinnan päiväkotia ja näissä päiväkodeissa ollaan jo "säästö"liekillä eli ei kunnosteta eikä uusita enään mitään. Kuinka kauan tälläistä säästöliekkiä pidetään yllä, varsinkin kun huhuja kuuluu, että Kellokosken päiväkodissa olisi/on ollut sisäilma(home)ongelmaa?

Tiedän että Tuusulassa kiristetään vyötä joka alueella ja päivähoitokaan ei jää ilman kiristyksiä. Tulevat vuodet ovat varmasti tiukkoja ja pitää priorisoida hankkeita ja toteutuksia. Mutta olisi korkea aika vastata alueen päivähoito tarpeeseen nyt alueen valmistuessa ja varsinkin kun Kellokoskelle on jo suunnitteilla uusia asuinalueita, joihin varmastikkin ollaan haluamassa lapsiperheitä.

Käsittelyvaiheet

17.3.2014: Kasvatus- ja sivistystoimeen valmisteltavaksi
17.3.2014: Varhaiskasvatuspäällikkö Eila Rapalalle valmisteltavaksi
1.4.2014: Varhaiskasvatuspäällikön vastaus Annika Karppiselle sähköpostitse

Vastaus

Kellokosken alueen kehittämistoimikunta esitti myös huolensa Kellokosken päivähoitotilanteesta. Varhaiskasvatuspalvelut ovat huolestuneiden kanssa samaa mieltä siitä, että Kellokosken alueella on liian vähän kunnallisia päivähoitopaikkoja. Myös laskennallisesti kunta-alueet ovat erilaisessa asemassa rakenteellisten varhaiskasvatuspaikkojen suhteen ja tämä tilanne ei kohtele kuntalaisia tasapuolisesti. On erittäin tärkeää saada Kellokoskelle suunnitellun uuden päiväkodin hanke (ns. Roinilanpellon päiväkoti) eteenpäin. Virkamiestaholla tehty hankesuunnittelu on valmis ja odottelee luottamushenkilöiden jatkopäätöksiä. Kunnanhallitus hyväksyi hankkeen etenemisen kokouksessaan 24.3.2014.  Hankkeessa tavoitellaan sekä Impilinnan että Kellokosken päiväkodeille korvaavia tiloja ja alueelle lisää varhaiskasvatuspaikkoja. Toki hanke liittyy myös koko kunnan palveluverkkoselvitykseen, jossa tarkastellaan alueellisia kokonaisuuksia laajemmasta näkökulmasta. Impilinnan ja Kellokosken päiväkodit ovat kuitenkin tulossa ns. elinkaarensa päähän ja jotain ratkaisuja näiden yksiköiden kohdalla on tehtävä. Molemmat yksiköt toimivat edelleen ns. täydellä teholla, eikä varhaiskasvatuspalveluiden tietoon ole tullut kuntalaisaloitteen tekijän mainitsemia sisäilmaongelmia.

Kunta- ja valtiontalouden tiukkuus ja yleinen taantuma ovat tuoneet myös varhaiskasvatuspalveluihin entistä enemmän painetta pohtia toiminnan järjestämistä vieläkin tehokkaammin ja taloudellisemmin. Päivähoitolaki velvoittaa kuitenkin kuntia järjestämään päivähoitopaikan 4kk:n kuluttua hakemuksesta (äkillisissä työllistymis- /opiskelutilanteissa 2 vko), mutta laki ei velvoita järjestämään hoitopaikkaa lähipalveluna. 

Kuten aloitteen tekijä kirjoittaa, taloudellinen tilanne on tiukka, niin myös Tuusulan kunnan/varhaiskasvatuspalveluiden budjetti 2014. Se ei anna mahdollisuutta lisätä tai avata uusia palveluja, jotka edellyttävät henkilöstölisäystä tai joista syntyy lisäkustannuksia. Varhaiskasvatuspalvelujen ensisijaisena tavoitteena on turvata/tuottaa lakisääteiset palvelut perheille, ja siihen resurssimme riittävät, mutta ko. palveluiden tuottaminen lähipalveluna näillä resursseilla, on todellinen haaste. Kuitenkin vuonna 2013 Kellokosken alueelle pystyttiin palkkaamaan 3 uutta kunnallista perhepäivähoitajaa.

Kunta tukee yksityistä päivähoitoa yksityisen hoidon tuen avulla. Yksityiset päiväkotiyrittäjät ovat olleet kiinnostuneita Kellokosken alueen päivähoitotilanteesta, mutta asia ei ole edennyt kyselyjä pidemmälle. Haasteena on, että yksityiset tuottajat; päiväkodit, ryhmikset ja perhepäivähoitajat, voivat hinnoitella tuottamansa palvelun parhaaksi katsomallaan tavalla. Tästä syystä yrittäjillä on myös erilaisia asiakasmaksuja. Tuusulan kunnassa ei ole käytössä palvelusetelijärjestelmä. Kunnassa (Etelä-Tuusulassa) on kaksi määräaikaista ostopalvelupäiväkotia. Jos ostopalvelua lisätään, sopimukset tulee kilpailuttaa.

Ymmärrettävää on, että perheillä on toive saada päivähoitopaikka lähipalveluperiaatteella tai vähintäänkin työmatkan varrelta. Kesken toimintakauden päivähoitopaikkaa tarjotaan kunnassa vapaana olevasta päivähoitopaikasta (päiväkoti tai perhepäivähoito). Jokaisessa päivähoitosijoituksessa pyritään huomioimaan perheen toive ja työmatkat, mutta välttämättä tämä vapaana oleva paikka ei kohtaa perheen toiveen kanssa. Toimintamalli on taloudellinen, (koska kunnan omat yksittäiset, vapaana olevat päivähoitopaikat saadaan täyteen), mutta ei välttämättä perheystävällinen. Myös päinvastaisia tilanteita on ollut, joissa Hyrylässä asuvalle perheelle päivähoitopaikkaa on jouduttu tarjoamaan Jokelasta. Kaikissa näissä tilanteissa perheiden on aina mahdollista valita myös toisin esim. yksityinen päiväkoti tai perhepäivähoitopaikka. Kellokoskella yksityisiä päivähoitopaikkoja on päiväkodissa, ryhmiksissä ja perhepäivähoidossa. Ymmärrettävää on, että perheillä ei välttämättä ole varaa yksityiseen päivähoitopaikkaan. Yksityinen päivähoito saattaa tulla perheelle noin 30 - 50 € kalliimmaksi kuin kunnallinen päivähoitopaikka.

Syksyn 2014 esiopetuksen ja varhaiskasvatuspaikkojen suunnittelu on käynnissä. Suunnittelussa pyritään huomioimaan ja ideoimaan erilaiset mahdollisuudet, joilla Kellokosken alueelle saataisiin riittävä määrän päivähoitopaikkoja, niillä taloudellisilla reunaehdoilla, jotka käyttösuunnitelma varhaiskasvatuspalveluille asettaa. Tärkeää on, että syksyn uudet päivähoitohakemukset ovat tiedossa ja että ne huoltaja, jotka kokevat lapsensa päivähoitoon kuljettamisen muodostavan perheelle kohtuuttoman haasteen, tekevät ns. siirtohakemuksen. Yleensä mm. näihin siirtoihin on pystytty kohtuullisen hyvin vastaamaan toimintakauden alusta eli elokuusta.

Varhaiskasvatuspäällikkö

Eila Rapala

Päivitetty: 01.04.2014

« Takaisin