Monion arkkitehtuurikilpailuun osallistuu 57 kilpailutyötä

27.09.2017

Monion arkkitehtuurikilpailu päättyi 18.9.2017. Viimeistään kilpailun päätöspäivänä postileimattuja töitä saapui Tuusulan kuntaan 57 kappaletta. Monion palkintolautakunta kokoontui ensimmäisen kerran tiistaina 27.9. toteamaan saapuneiden töiden määrän ja sopimaan arvioinnin etenemisestä ja aikataulusta. 

- Saapuneiden töiden määrä on oikein hyvä. Nopeasti katsottuna näyttää myös siltä, että olemme saaneet erittäin kovatasoisia töitä. Palkintolautakunta ryhtyy nyt arvioimaan saapuneita töitä. Julkistamme kärkiviisikon 30.11.2017, kertoo kunnan tilakeskuksen päällikkö Ritva Lappalainen.

Kilpailun lopullinen voittaja julkistetaan tammikuussa 2018. Monion odotetaan valmistuvan Tuusulan asuntomessuille 2020.

Kuntalaiset pääsevät tutustumaan kilpailutöihin ja arvioimaan niitä loka-marraskuussa järjestettävissä kahdessa avoimessa työpajassa. Varsinaisen palkintolautakunnan rinnalla tulee toimimaan opiskelijaraati, joka valitsee oman suosikkinsa. Myös kuvataidekoululaiset tutustunevat töihin osana opintojaan. 

Moniosta tulee sivistyksen ja kulttuurin monitoimitalo, jossa yhdistyvät erilaisten käyttäjäryhmien uudenlainen oppimisympäristö ja kaikkia kuntalaisia palveleva kulttuuriharrastusten monitoimitalo. Monioon on tarkoitus yhdistää lukio, kansalaisopisto ja taiteen perusopetus sekä käsityökoulu. Sinne tulee myös kokoontumis-, esiintymis- ja liikuntatiloja, jotka ovat kuntalaisten, yritysten, eri opistojen ja yhteisöjen käytettävissä.

Palkintolautakuntaan on nimetty Tuusulan luottamushenkilöiden ja virkamiesten sekä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n edustajia. Lautakuntaan kuuluvat: Laura Åvall, Jussi Salonen, Päivö Kuusisto, Pentti Mattila, Marko Härkönen (palkintolautakunnan puheenjohtaja), Jari Wäre, Markus Torvinen, Ritva Lappalainen (palkintolautakunnan varapuheenjohtaja) Asko Honkanen, Seppo Kärpänen, Timo Rusanen, Laura Nurro, Juha-Pekka Putkonen, Riina Palva ja Edit Bajz. Palkintolautakunnan sihteerinä toimii arkkitehti Mervi Savolainen.

 

Lisätiedot:

www.tuusula.fi/monio

Ritva Lappalainen, tilakeskuksen päällikkö

040 314 3550, ritva.lappalainen@tuusula.fi

 

Takaisin