Tuusulanjärven kampuksen rakennustyömaa sääsuojan alle

21.10.2022

Tuusulanjärven kampus 211022 tekstillä

Tuusulantien varteen nousevan Tuusulanjärven kampuksen rakennustyöt jatkuvat kookkaan sääsuojan alla. Rakennuksen päälle pystytetty sääsuoja on saman tyyppinen kuin on aiemmin käytetty Päiväkoti Martta Wendeliniä sekä lukio ja kulttuuritalo Moniota rakennettaessa. Suojan käyttö nopeuttaa rakentamista ja minimoi rakenteiden kostumisriskin.

Työmaalla jatketaan rakennuksen runkotöitä ja ulkoseinien harkkomuurausta, joka on edennyt toisen kerroksen tasolle. Lisäksi toisen kerroksen elementtiasennukset ja vesikaton asentaminen ovat käynnistyneet. Rakennuksen ympärille nousevan meluaidan paalutustyöt on jo pääosin tehty.

Seuraavaksi vuorossa ovat muun muassa ensimmäisen kerroksen lattioiden pintavalut, meluaidan perustusten teko sekä alueella olevan vanhan muuntamon purkaminen. Uusi muuntamo on jo asennettu ja kytketty sähköverkkoon.

Kampuksen lähiliikuntapaikka palaa käyttöön uuden rakennuksen valmistuttua. Liikuntapaikka entisöidään ennen käyttöönottoa. Sitä ennen kuntalaisten lähiliikuntapaikkana toimii Kirkonkylän paviljonkikoulun piha Kotorannankujan päässä. Piha on lähiliikuntakäytössä koulutoiminnan ulkopuolisina aikoina eli arkisin alkaen klo 16.00 ja viikonloppuisin.

Lisätietoja: ohjelmapäällikkö Katerina Zaitseva, p. 040 314 2244

Takaisin