Uutisia lapsiystävällisen tien varrelta
Metsäpirtti-päivät vahvistavat yhteisöllisyyttä perhepäivähoidossa
29.11.2024
Tuusulan varhaiskasvatuksen perhepäivähoitajat lapsiryhmineen tapaavat säännöllisesti Metsäpirtillä yhteisen tekemisen ja tapahtumien merkeissä. Päivät ovat mieluisaksi koettu tapa vahvistaa yhteisöllisyyttä ja erityisen odotettuja lasten keskuudessa.
Yli sata lasta tutustuu Tuusulan kunnan työpaikkoihin Lapset mukaan töihin -päivänä 22.11.
21.11.2024
Tuusulan kunta on mukana Lapset mukaan töihin -päivän vietossa perjantaina 22.11. Päivä on osa käynnissä olevaa Lapsen oikeuksien viikkoa. Reilut sata lasta pääsee tutustumaan oman vanhemman tai läheisen aikuisten työhön Tuusulan kunnan yksiköissä.
Lapsen oikeuksien viikolla iloitaan oppimisesta
14.11.2024
Tänä vuonna Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 18.–24.11. jokaisen lapsen oikeus oppimiseen -teemalla. Oppimista tapahtuu kaikkialla arjessamme, niin kotona, päiväkodissa, koulussa, työssä kuin vapaa-ajalla. Pohditaan kaikki yhdessä viikon aikana oppimisen merkitystä hyvinvoinnille ja kehitykselle sekä iloitaan sen mahdollisuuksista.
Toimintasuunnitelma luotsaa Tuusulan yhteistä Lapsiystävällinen kunta -työtä
13.11.2024
UNICEF on hyväksynyt Tuusulan kunnan Lapsiystävällinen kunta -työn toimintasuunnitelman. Kaksivuotisen suunnitelman viiden tavoitteen avulla edistämme lapsen oikeuksia niin päätöksenteossa, hallinnossa kuin palveluissa. On aika matkata yhdessä kohti lapsiystävällisempää kuntaa!
Tuusulan opetuspalveluiden lukuvuosiarviointi 2023–2024: Luonnon ja toisten kunnioittaminen keskiössä
04.11.2024
Tuusulalaiset oppilaat ja opiskelijat perehtyivät lukuvuonna 2023–2024 kestävän kehityksen maailmaan. Luonnon ja toisten kunnioittamisen tärkeys nostettiin keskiöön monessa oppimisen palvelussa. Edeltävän lukuvuoden toteutumista esi- ja perusopetuksessa, koululaisten iltapäivätoiminnassa sekä lukiokoulutuksessa on arvioitu lukuvuosiarvioinneissa.
Koulujen syyslomaviikolle mukavaa tekemistä
07.10.2024
Tuusulan kouluissa vietetään 14.–20.10. syyslomaviikkoa. Ansaittua lomaa viettävät niin peruskoulujen oppilaat kuin lukion opiskelijat – perheiden pienempiä sisaruksia unohtamatta. Katso vinkit lomaviikolle!
Lapsissa ja nuorissa kasvaa tulevaisuuden yrittäjiä
05.09.2024
Yrittäjyyskasvatus on kiinteä osa Tuusulan varhaiskasvatuksen ja opetuksen arkea. Osasta tuusulalaisista lapsista ja nuorista kasvaa tulevaisuuden yrittäjiä, ja ensimmäiset ottavat jo ensiaskeleitaan yrittäjyyteen kesätöiden parissa.
Tuus harrastaa! – Löydä uusi harrastus Tuusulan harrastusmessuilta Hyrylästä 20.8., Jokelasta 21.8. ja Kellokoskelta 27.8.
13.08.2024
Kaikille avoimia ja maksuttomia Tuusulan harrastusmessuja vietetään Hyrylässä 20.8., Jokelassa 21.8. ja Kellokoskella 27.8. Tarjolla on tietoa harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista erityisesti lapsille ja nuorille. Tule löytämään itsellesi uusi harrastus!
Keski-Uudenmaan Pride -viikko on käynnistynyt! Tuusulassa Pride-liputus 16.8. ja etkoja pitkin viikkoa
12.08.2024
Keski-Uudenmaan Pride-tapahtuma on ihmisoikeustapahtuma seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkyvyyden ja yhtäläisten oikeuksien puolesta tehdyn työn kunniaksi. Tämän vuoden Priden pääjuhla järjestetään 16.8. Hyvinkään Villatehtaalla.
Löydä uusi harrastus elokuun Tuusulan harrastusmessuilta – Tuus harrastaa!
02.07.2024
Kesän jälkeen on mukava aloittaa uusi harrastus. Tule tutustumaan Tuusulan harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin elokuussa vietettäville harrastusmessuille. Messut tarjoavat erityisesti lapsille ja nuorille heidän toivomaansa tietoa Hyrylässä, Jokelassa ja Kellokoskella tarjolla olevista harrastuksista.