Monion suunnittelukilpailun voittaja on löytynyt

13.02.2018 klo 15.40

Monion suunnittelukilpailu voittaja on löytynyt! Tiistaina 30.1.2018 kokoontunut Monion palkintolautakunta päätti kokouksessaan nimetä voittajaksi ja jatkokehittelyn ja -suunnittelun pohjaksi työn nimellä ”Monikko”. Palkintolautakunta oli päätöksessään yksimielinen. Voittaja julkistettiin 13.2.2018 pidetyssä tilaisuudessa.

- Voittajatyö Monikko tulee muodostamaan vahvan maamerkin ja vetovoimatekijän Hyrylän keskustaan sekä vahvistaa kunnan palvelutarjontaa merkittävästi. Hirsirakenteinen useammasta rakennusosastosta muodostuva harjakattoinen ehdotus on omaleimainen ja rohkea ja ottaa ympäristönsä hyvin huomioon. Pohjaratkaisut ovat toimivia ja luontevia hirsirakenteeseen, josta muodostuu sisätiloihin miellyttävä tunnelma. Korkeatasoisista töistä Monikko resonoi tuusulalaista tahtotilaa ja kulttuuria, toteaa Tuusulan kuntakehitysjohtaja ja palkintolautakunnan puheenjohtaja Marko Härkönen.

Tilaisuudessa palkittiin kaiken kaikkiaan seuraavat palkintolautakunnan mielestä ansioituneet työt:

 

1. palkinto: ”Monikko”

Aarti Ollila, Ristola Arkkitehdit Oy

Erkko Aarti, arkkitehti SAFA

Kuutti Halinen, arkkitehti SAFA

Mikki Ristola, arkkitehti SAFA

Arto Ollila, arkkitehti SAFA

Meri Wiikinkoski, tekn. kand.

 

2. palkinto: ”Tangram”

Tekijä:

Petri Piirta, arkkitehti SAFA/ Arkkitehtitoimisto Piirta

Avustajat:

Pirkko Piirta, arkkitehti SAFA

Pekka Piirta, arkkitehti SAFA

Hanna Säntti

 

3. palkinto: ”Ahjo”

Pekka Salminen, arkkitehti SAFA/ PES-arkkitehdit

Jyri Eskola, arkkitehti SAFA, MArch

Simon Richardus, arkkitehti SAFA, MSc.

Dou Jian, arkkitehti SAFA, MSc.

Guan Xiaojing, arkkitehti SAFA, MSc.

 

Lunastus: ”Forum”

Aaro Artto, arkkitehti SAFA

Salla Hoppu, arkkitehti SAFA, MSc.

 

Lunastus: ”Katusoitto”

Tekijät:

Tomi Perko, arkkitehti SAFA

Kaisa Sormunen, arkkitehti SAFA

Eeva Turunen, arkkitehti SAFA

Laura Deodato, arkkitehti

Avustajat:

Jaakko Utriainen, arkkitehti

Jyri Tartia, arkkitehtiylioppilas

Saara Savolainen, arkkitehtiylioppilas

Nandara Mendes, arkkitehti

Matteo Pennacchio, suunnittelija

Jari Aladin, arkkitehtiylioppilas

 

Kunniamaininta: ”Permutaatio”

David Gallo, suunnittelija

 

Kunniamaininta: ”Napakymppi”

Tekijät:

Ted Schauman, arkkitehti SAFA MAA / Schauman & Nordgren Architects Oy

Jonas Nordgren, arkkitehti MAA / SAR

Kristian Kontula, arkkitehti SAFA

David Monteiro, arkkitehti

Lasse Vejlgård Kristensen, arkkitehti yo

Avustajat:

Justyna Krokowska, arkkitehti yo

Ayoub Chkairi, arkkitehti yo

Ulrik Montnemery, arkkitehti yo

 

Kunta on hyväksynyt hankesuunnitelman, jossa se varaa 22 miljoonaa euroa Monion toteuttamiseen. Indeksikorotukset vuoden 2018 tasolle huomioituina kunta on varautunut maksamaan Moniosta yhteensä enintään 23,2 miljoonaa euroa. Seuraavaksi voittajan suunnitelmaa työstetään. Yhtenä tavoitteena jatkokehittelyssä on kustannusten pitäminen raamien puitteissa. Monion toteutusaikataulu on ennallaan ja sen odotetaan valmistuvan Tuusulan asuntomessuille 2020.

Moniosta tulee sivistyksen ja kulttuurin monitoimitalo, jossa yhdistyvät erilaisten käyttäjäryhmien uudenlainen oppimisympäristö ja kaikkia kuntalaisia palveleva kulttuuriharrastusten monitoimitalo. Monioon on tarkoitus yhdistää lukio, kansalaisopisto, musiikkiopisto ja taiteen perusopetus sekä käsityökoulu. Sinne tulee myös kokoontumis-, esiintymis- ja liikuntatiloja, jotka ovat kuntalaisten, yhdistysten, kuorojen, näytelmä- ja muiden kerhojen, yritysten, opistojen ja yhteisöjen käytettävissä.

Palkintolautakuntaan kuuluvat Tuusulan luottamushenkilöiden ja virkamiesten sekä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n edustajia. Lautakuntaan kuuluvat: Laura Åvall, Jussi Salonen, Päivö Kuusisto, Pentti Mattila, Marko Härkönen (palkintolautakunnan puheenjohtaja), Jari Wäre, Markus Torvinen, Ritva Lappalainen (palkintolautakunnan varapuheenjohtaja), Asko Honkanen, Seppo Kärpänen, Timo Rusanen, Laura Nurro, Juha-Pekka Putkonen sekä Suomen Arkkitehtiliiton nimeäminä arkkitehdit Riina Palva ja Edit Bajz. Palkintolautakunnan sihteerinä toimii arkkitehti Mervi Savolainen. Asiantuntijoina työskentelyyn ovat osallistuneet mm. kasvatuksen ja sivistyksen toimialajohtaja Virpi Lehmusvaara, Taito Uusimaan toiminnanjohtaja Sari Kähönen, kaavoituspäällikkö Pia Sjöroos. Lautakunta on myös kuullut ulkopuolisia konsultteja mm. tietomallinnuksesta ja rakentamis- ja elinkaarikustannuksista. Lisäksi arviointityötä ovat avustaneet lukiolaisten ryhmä ja kaksi kuntalaisseminaaria syystalvella 2017.

 

Lisätiedot:

Arvostelupöytäkirja

www.tuusula.fi/monio

Marko Härkönen

kuntakehitysjohtaja

040 314 3501

marko.harkonen@tuusula.fi

 

Ritva Lappalainen

tilakeskuksen päällikkö

040 314 3550

ritva.lappalainen@tuusula.fi

 

Takaisin