Galleria Monion ensimmäiset taiteilijat valittu

23.05.2023 klo 15.10

Tuusulan uusin visuaalisten taiteiden näyttelytila Galleria Monio sijaitsee kesällä avautuvassa lukio- ja kulttuuritalo Moniossa. Ensimmäiset näyttelyt pitävät Saara-Maria Sipponen ja Susanna Autio, KuumArt ry sekä Passion-ryhmä.

Vuoden aikana Galleriassa on kolme näyttelyjaksoa, joihin on avoin haku ensisijaisesti tuusulalaisille taiteilijoille tai näyttelyille, joiden teoksilla tai tekijällä on yhteys Tuusulaan. Muuna aikana Galleria toimii talon käyttäjien näyttelytilana.

Gallerian ensimmäinen hakukierros oli auki 1.–15.5.2023 ja haettavan oli yhteensä kolme näyttelyaikaa vuosien 2023 ja 2024 aikana. Hakijoita oli yhteensä 11 ja heidän joukossa oli yksittäisiä taiteilijoita, taiteilijaryhmiä sekä yhdistyksiä. Ylivoimaisesti eniten haettiin näyttelyaikaa maalauksista koostuville näyttelyille. Näyttelyraati pyrki valinnoillaan rakentamaan mahdollisimman monipuolisen näyttelyohjelman, joka esittelee sekä ammattitaiteilijoiden että harrastajien töitä. Näyttelyraatiin kuuluivat edustajat Tuusulan kulttuuripalveluista, Tuusulan kuvataidekoulusta ja Tuusulan Opistosta.

Ensimmäisen näyttelyajan (28.8.–17.9.2023) sai taiteilijakaksikko Saara-Maria Sipponen ja Susanna Autio. Toiselle näyttelyjaksolle (5.–25.2.2024) valittiin Kuum Art ry ja kolmannelle (3.–30.6.2024) Passion-ryhmä eli Saara Itävuo, Anu-Katriina Mustonen, Maija Ritschkoff ja Tuire Sillanpää.

– On hienoa, että Tuusulassa on taas tila, jossa voidaan järjestää monipuolisia näyttelyitä. Tilaa on odotettu ja kaivattu paljon Aulagallerian sulkeuduttua, sanoo kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Ulla Kinnunen.

Galleria Monio on lähes 100 m2 kokoinen näyttelytila lukio- ja kulttuuritalo Monion toisessa kerroksessa. Tila on suunniteltu näyttelykäyttöön ja se on avoin yleisölle Monion aukioloaikoina.

Lisätietoa:
tuusula.fi/galleriamonio

Kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Ulla Kinnunen, p. 040 314 3456, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Takaisin