Maanviljelijältä, torilta, kulkukauppiaalta

Halosenniemessä ei ollut mahdollisuuksia laajamittaiselle viljelylle ja eläinten kasvatukselle. Kooltaan kotiniemi oli pieni ja suuri kallio vei sen pinta-alasta valtaosan. Maanviljelijän poikana Pekka Halonen myös tiesi, että taiteilijana hänellä ei ollut aikaa laajamittaiseen viljelyyn. Taide oli hänen kutsumuksensa ja ammattinsa ja sen avulla hän hankki perheelleen rahaa. Perheellä oli muutamia kanoja, joulupöytään lihotettava sika, hanhia ja vuohi. Kilipukista Pekka Halonen maalasi taulun vuonna 1916.

Maito- ja viljatuotteet ja kananmunat ostettiin läheisiltä maatiloilta, kyläkaupasta tai torilta. Tavallisesti vehnä-, ohra, ja ruisjauhoja sekä isoja ohraryynejä tuotiin maatiloilta iso määrä kerralla, ja niitä säilytettiin Halosenniemen ulkoverannalla. Ennen leipomista jauhot tuotiin yöksi sisään keittiöön lämpenemään. Maatalojen teuraspäivien jälkeen voitiin ruokapöydässä nauttia naudan-, lampaan- tai sianlihaa. Riistaa pystyi ostamaan Sipoosta saapuneen muijan rattaista. Kulkukauppias möi myös munia, kotona kirnuttua voita ja naudanlihaa.

Tehtäväidea:

Leikkikää lasten kanssa toria: Mitä kaikkea torilla voikaan tapahtua? Kauppias voi saapua hevosellaan tuomaan lihaa myyntiin. Torimuija voi mainostaa erinomaisia porkkanoitaan. Ihmiset voivat kertoa toisilleen kuulemiaan juoruja, vaikkapa Halosen Pekan uusimmasta taulusta. Halosten Anni voi ostaa kapan perunoita. Listatkaa etukäteen torilta ostettavia tuotteita, päättäkää ketkä ovat ostajia ja ketkä myyjiä sekä tutustukaa torilla käytettäviin mittoihin. Torilla myytäviä tuotteita voi piirtää tai askarrella etukäteen. Lisää tunnelmaa saatte pukeutumalla.